TerveysTiikerit perustettiin vuonna 2008, kun neljä lääkäriä päätti lähteä parantamaan terveydenhuoltoa. Tunsimme toisemme pitkältä ajalta ja yhtenäinen arvopohja oli jo olemassa. Olimme joitain vuosia aiemmin kukin aloittaneet työuran ja oppimatkan suomalaiseen terveydenhuoltoon.
Toimivien rakenteiden sisällä huomasimme nopeasti useita kipukohtia ja pohdimme, miten voisimme osaltamme kehittää terveydenhuoltoa paremmaksi niin potilaille kuin lääketieteen ammattilaisille. Nämä ajatukset johtivat TerveysTiikereiden perustamiseen.
Asiantuntijuus, ammattitaito, paikallisuus
Alusta asti meille oli tärkeää löytää keinot olla aidosti hyödyllinen ja alaa uudistava toimija sekä lääkäreiden että SOTE-palvelutuottajien näkökulmasta. Asiantuntijuus, ammattitaito ja paikallisten olosuhteiden ymmärtäminen ovat olleet ydinarvojamme. Pystyäksemme varmistamaan näiden arvojen korkealaatuisen toteutumisen, alkuvaiheessa suuri osa Tiikereiden työntekijöistä oli varsinkin alkuvuosina tiimimme pitkäaikaisesti ammatillisesti tuntemia. SOTE-palvelutuottaja-asiakkaidemme työntekopaikat pyrimme edelleen tuntemaan niin hyvin kuin mahdollista ja tämä on meille selkeä erottautumistekijä.
Olemme pystyneet kasvattamaan laajan verkoston, sekä pidempiaikaisen lääkäriuran rakentamiseen, että lyhyempiin työjaksoihin sopivia uramahdollisuuksia. Sekä asiakkaidemme, että lääkäreidemme verkosto on koko maan kattava.
Meidän tiimimme
Ydintiimimme koostuu lääkäreistä, joita kiinnostaa terveydenhuollon työelämän ja palveluiden parantaminen. Lääkärin työ on vastuullista. Haluamme parantaa lääkäreiden työelämää siten että lääkäri pystyy tekemään työnsä laadukkaasti ja korkealla lääkärin etiikalla. Tämän työn tekijät ansaitsevat myös hyvän korvauksen työstään, sekä työssä jaksamista tukevat henkilöstöedut.
TerveysTiikereiden lääkäreinä olemme yritystoiminnan lisäksi tarttuneet hanakasti mahdollisuuksiin syventää lääketieteen osaamistamme. Olemme lääkärinpolulla suorittaneet lääketieteen erikoistumisopintoja, tehneet tutkimusta sekä toimineet järjestökentässä aktiiveina. Haluammekin rohkaista työntekijöitämme kehittämään osaamistaan monipuolisesti omista lähtökohdistaan ja tuemme kollegoita oman urapolun löytämisessä. TerveysTiikerit luo lääkäreille kiinnostavia työmahdollisuuksia mahdollisimman laajalla valikoimalla.
Korkea laatu
Työn laatu ja hyvä palaute sote-palvelutuottajilta, sekä meillä työskenteleviltä lääkäreiltä on TerveysTiikereille ensiarvoisen tärkeää, aivan kuten potilastyössä toimiessammekin. Laadun taustalla on ollut asiakkaiden, sekä heidän tarpeiden tunteminen, sekä näihin tarpeisiin oikean lääkärin valinta.
Kielitaito
Terveydenhuollossa potilaiden hoito ja kokemus on riippuvaista, paitsi lääkäreiden ammattitaidosta, myös siitä miten he kohtaavat potilaansa ja miten he pystyvät kommunikoimaan potilaan omalla äidinkielellä. Kiinnitämme paljon huomiota lääkäreiden kotimaisten kielten taitoon sekä kommunikaatiotaitoihin. Asiakkainamme on ollut myös paljon kuntia joissa palveluita tarvitaan laajasti molemmilla kotimaisilla kielillä.
Vuokralääkäreitä perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon
TerveysTiikereiden lähtölaukauksena oli tarjota ammattitaitoisia lääkäreitä perusterveydenhuollon tarpeisiin. Myöhemmin tarjonta on laajentunut myös erikoissairaanhoitoon.
Tarjoamme apua myös organisaatioiden kehittämiseen
Huomasimme jo yrityksen alkuaikoina terveydenhuollossa olevan tarvetta ja kysyntää myös osaamisellemme organisaatioiden kehittämisessä. Koska meillä oli koulutusta ja työkokemusta näihin haasteisiin, aloimme tuottaa konsulttipalveluita sairaanhoitopiireille. Kysyntä oli runsasta onnistuneiden kehittämishankkeiden myötä ja olemme tehneetkin vuosikymmenen aikana yhteistyötä lukuisten sairaanhoitopiirien kanssa sairaanhoidon palveluiden kuten päivystys- ja leikkaustoiminnan kehittämiseksi.
Samalla kun tiimimme on varttunut ja kerännyt kokemusta, on yrityksemme kuva myös muuttunut. Paitsi että palvelemme perusterveydenhuoltoa, olemme aiempaa enemmän myös erikoislääkäripalveluiden tuottaja. Konsulttipalvelut ovat yhä tärkeä osa toimintaamme. Viime vuosina olemme tavoitelleet yrityksemme ja palveluidemme digitalisoimista.
Julkisen terveydenhuollon sparraaja
Toimintamme lähtökohtana on tiivis yhteistyö julkisen terveydenhuollon kanssa. Meillä on vahva työkokemus julkisen terveydenhuollon lääkäreinä sekä potilastyössä, kouluttajana ja hallinto- sekä esimiestehtävissä. Ymmärrämme julkisen palvelutuotannon reunaehdot ja erityisvaatimukset.
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
TerveysTiikereiden tarina
TerveysTiikerit perustettiin vuonna 2008, kun neljä lääkäriä päätti lähteä parantamaan terveydenhuoltoa. Tunsimme toisemme pitkältä ajalta ja yhtenäinen arvopohja oli jo olemassa. Olimme joitain vuosia aiemmin kukin aloittaneet työuran ja oppimatkan suomalaiseen terveydenhuoltoon.
Toimivien rakenteiden sisällä huomasimme nopeasti useita kipukohtia ja pohdimme, miten voisimme osaltamme kehittää terveydenhuoltoa paremmaksi niin potilaille kuin lääketieteen ammattilaisille. Nämä ajatukset johtivat TerveysTiikereiden perustamiseen.
Asiantuntijuus, ammattitaito, paikallisuus
Alusta asti meille oli tärkeää löytää keinot olla aidosti hyödyllinen ja alaa uudistava toimija sekä lääkäreiden että SOTE-palvelutuottajien näkökulmasta. Asiantuntijuus, ammattitaito ja paikallisten olosuhteiden ymmärtäminen ovat olleet ydinarvojamme. Pystyäksemme varmistamaan näiden arvojen korkealaatuisen toteutumisen, alkuvaiheessa suuri osa Tiikereiden työntekijöistä oli varsinkin alkuvuosina tiimimme pitkäaikaisesti ammatillisesti tuntemia. SOTE-palvelutuottaja-asiakkaidemme työntekopaikat pyrimme edelleen tuntemaan niin hyvin kuin mahdollista ja tämä on meille selkeä erottautumistekijä.
Olemme pystyneet kasvattamaan laajan verkoston, sekä pidempiaikaisen lääkäriuran rakentamiseen, että lyhyempiin työjaksoihin sopivia uramahdollisuuksia. Sekä asiakkaidemme, että lääkäreidemme verkosto on koko maan kattava.
Meidän tiimimme
Ydintiimimme koostuu lääkäreistä, joita kiinnostaa terveydenhuollon työelämän ja palveluiden parantaminen. Lääkärin työ on vastuullista. Haluamme parantaa lääkäreiden työelämää siten että lääkäri pystyy tekemään työnsä laadukkaasti ja korkealla lääkärin etiikalla. Tämän työn tekijät ansaitsevat myös hyvän korvauksen työstään, sekä työssä jaksamista tukevat henkilöstöedut.
TerveysTiikereiden lääkäreinä olemme yritystoiminnan lisäksi tarttuneet hanakasti mahdollisuuksiin syventää lääketieteen osaamistamme. Olemme lääkärinpolulla suorittaneet lääketieteen erikoistumisopintoja, tehneet tutkimusta sekä toimineet järjestökentässä aktiiveina. Haluammekin rohkaista työntekijöitämme kehittämään osaamistaan monipuolisesti omista lähtökohdistaan ja tuemme kollegoita oman urapolun löytämisessä. TerveysTiikerit luo lääkäreille kiinnostavia työmahdollisuuksia mahdollisimman laajalla valikoimalla.
Korkea laatu
Työn laatu ja hyvä palaute sote-palvelutuottajilta, sekä meillä työskenteleviltä lääkäreiltä on TerveysTiikereille ensiarvoisen tärkeää, aivan kuten potilastyössä toimiessammekin. Laadun taustalla on ollut asiakkaiden, sekä heidän tarpeiden tunteminen, sekä näihin tarpeisiin oikean lääkärin valinta.
Kielitaito
Terveydenhuollossa potilaiden hoito ja kokemus on riippuvaista, paitsi lääkäreiden ammattitaidosta, myös siitä miten he kohtaavat potilaansa ja miten he pystyvät kommunikoimaan potilaan omalla äidinkielellä. Kiinnitämme paljon huomiota lääkäreiden kotimaisten kielten taitoon sekä kommunikaatiotaitoihin. Asiakkainamme on ollut myös paljon kuntia joissa palveluita tarvitaan laajasti molemmilla kotimaisilla kielillä.
Vuokralääkäreitä perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon
TerveysTiikereiden lähtölaukauksena oli tarjota ammattitaitoisia lääkäreitä perusterveydenhuollon tarpeisiin. Myöhemmin tarjonta on laajentunut myös erikoissairaanhoitoon.
Tarjoamme apua myös organisaatioiden kehittämiseen
Huomasimme jo yrityksen alkuaikoina terveydenhuollossa olevan tarvetta ja kysyntää myös osaamisellemme organisaatioiden kehittämisessä. Koska meillä oli koulutusta ja työkokemusta näihin haasteisiin, aloimme tuottaa konsulttipalveluita sairaanhoitopiireille. Kysyntä oli runsasta onnistuneiden kehittämishankkeiden myötä ja olemme tehneetkin vuosikymmenen aikana yhteistyötä lukuisten sairaanhoitopiirien kanssa sairaanhoidon palveluiden kuten päivystys- ja leikkaustoiminnan kehittämiseksi.
Erikoislääkäripalveluiden tuottaja, konsulttipalvelut
Samalla kun tiimimme on varttunut ja kerännyt kokemusta, on yrityksemme kuva myös muuttunut. Paitsi että palvelemme perusterveydenhuoltoa, olemme aiempaa enemmän myös erikoislääkäripalveluiden tuottaja. Konsulttipalvelut ovat yhä tärkeä osa toimintaamme. Viime vuosina olemme tavoitelleet yrityksemme ja palveluidemme digitalisoimista.
Julkisen terveydenhuollon sparraaja
Toimintamme lähtökohtana on tiivis yhteistyö julkisen terveydenhuollon kanssa. Meillä on vahva työkokemus julkisen terveydenhuollon lääkäreinä sekä potilastyössä, kouluttajana ja hallinto- sekä esimiestehtävissä. Ymmärrämme julkisen palvelutuotannon reunaehdot ja erityisvaatimukset.
Muita artikkeleita
Tiikereiden tarinoita | Timo
Tervetulleita haasteita.
Tiikereiden tarinoita | Pauli
Monipuolista työskentelyä ja vakautta taloustilanteeseen.
Tiikereiden tarinoita | Sannamarja
Erikoislääkärinä sairaalatöissä ja uudella polulla hallinnossa