”Ammattilaisten innostavasta esimerkistä saan päivittäin oppia uutta.”
Olen valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta vuonna 2015 ja väitellyt lääketieteentohtoriksi samasta yliopistosta vuonna 2020. Teen erikoistumista ortopedian koulutusohjelmassa. Minulla on työkokemusta myös Ruotsista ja käytän sujuvasti kumpaakin kotimaista kieltä arkipäivässä ja töissä.
Laaja kokemus TerveysTiikereiden kautta
TerveysTiikereiden kautta olen saanut laajan kokemuksen terveyskeskuslääkärin työstä useissa kunnissa etelärannikolla,länsirannikolla, Keski-ja Itä-Suomessa. Tiikereiden kautta perusterveydenhuollossa toimiessani sain työkokemusta myös kotihoidon piirissä sekä vuodeosastoilla lääkärinä toimimisesta.Tunnen henkilökohtaisesti henkilökuntaa ja työolosuhteita lukuisissa terveyskeskuksissa, joiden kanssa TerveysTiikereillä on yhteistyötä. Näissä sote-keskuksissa ympäri maan tehdään perusterveydenhuollon ruohonjuuritason työtä.
Arvostus lääketieteen ja tervedenhuollon laajaa kenttää kohtaan
Erikoistumisen myötä erikoissairaanhoito ja useat Suomen sairaaloista ovat tulleet minulle viime vuosina tutuiksi. Toisaalta, tohtorintutkinnon opintoja ja siihen kuuluvaa tutkimustyötä tehdessäni sekä tutkinnon suoman näköalapaikan myötä tieteellinen maailma on käynyt minulle tutuksi. Suhtaudun tutkimustyöhön lääketieteessä ja kliinisen työn ohella hyvin myönteisesti.
Muutakin kuin työelämää
Minulla on pitkä tausta urheilun parissa ja se on yhä olennainen osa vapaa-aikaani. Olen harrastanut ja harrastan yhä useita pallopelejä, lisäksi nuorempana kilpailin soudussa kansallisella tasolla. Olen toiminut myös jalkapallojoukkueen lääkärinä. Työkokemukseni TerveysTiikereissä ja useissa eri terveydenhuollon yksikössä on mahdollistanut laajan verkoston kollegoihin ja terveydenhuollon parissa työskenteleviin
ammattilaisiin, joiden innostavasta esimerkistä saan päivittäin oppia uutta.
TerveysTiikerit perustettiin vuonna 2008, kun neljä lääkäriä päätti lähteä parantamaan terveydenhuoltoa. Tunsimme toisemme pitkältä ajalta ja yhtenäinen arvopohja oli jo olemassa. Olimme joitain vuosia aiemmin kukin aloittaneet työuran ja oppimatkan suomalaiseen terveydenhuoltoon.
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Tiikereiden tarinoita | Lauri
”Ammattilaisten innostavasta esimerkistä saan päivittäin oppia uutta.”
Olen valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta vuonna 2015 ja väitellyt lääketieteentohtoriksi samasta yliopistosta vuonna 2020. Teen erikoistumista ortopedian koulutusohjelmassa. Minulla on työkokemusta myös Ruotsista ja käytän sujuvasti kumpaakin kotimaista kieltä arkipäivässä ja töissä.
Laaja kokemus TerveysTiikereiden kautta
TerveysTiikereiden kautta olen saanut laajan kokemuksen terveyskeskuslääkärin työstä useissa kunnissa etelärannikolla,länsirannikolla, Keski-ja Itä-Suomessa. Tiikereiden kautta perusterveydenhuollossa toimiessani sain työkokemusta myös kotihoidon piirissä sekä vuodeosastoilla lääkärinä toimimisesta.Tunnen henkilökohtaisesti henkilökuntaa ja työolosuhteita lukuisissa terveyskeskuksissa, joiden kanssa TerveysTiikereillä on yhteistyötä. Näissä sote-keskuksissa ympäri maan tehdään perusterveydenhuollon ruohonjuuritason työtä.
Arvostus lääketieteen ja tervedenhuollon laajaa kenttää kohtaan
Erikoistumisen myötä erikoissairaanhoito ja useat Suomen sairaaloista ovat tulleet minulle viime vuosina tutuiksi. Toisaalta, tohtorintutkinnon opintoja ja siihen kuuluvaa tutkimustyötä tehdessäni sekä tutkinnon suoman näköalapaikan myötä tieteellinen maailma on käynyt minulle tutuksi. Suhtaudun tutkimustyöhön lääketieteessä ja kliinisen työn ohella hyvin myönteisesti.
Muutakin kuin työelämää
Minulla on pitkä tausta urheilun parissa ja se on yhä olennainen osa vapaa-aikaani. Olen harrastanut ja harrastan yhä useita pallopelejä, lisäksi nuorempana kilpailin soudussa kansallisella tasolla. Olen toiminut myös jalkapallojoukkueen lääkärinä. Työkokemukseni TerveysTiikereissä ja useissa eri terveydenhuollon yksikössä on mahdollistanut laajan verkoston kollegoihin ja terveydenhuollon parissa työskenteleviin
ammattilaisiin, joiden innostavasta esimerkistä saan päivittäin oppia uutta.
Muita artikkeleita
Tiikereiden tarinoita | Sannamarja
Erikoislääkärinä sairaalatöissä ja uudella polulla hallinnossa
Tiikereiden tarinoita | Timo
Tervetulleita haasteita.
TerveysTiikereiden tarina