Erikoislääkärinä sairaalatöissä ja uudella polulla hallinnossa
Olen työskennellyt TerveysTiikereissä aiemmin yleislääkärinä sekä kohta 10v ajan silmätautien erikoislääkärinä. Viime vuodet olen tehnyt silmälääkärinä poliklinikkatyötä ja leikkauksia sairaaloissa TerveysTiikereiden lääkärinä. Toimin nykyisin myös TerveysTiikereiden toimitusjohtajana.
Minulle on ollut tärkeää mahdollisuus oppia ja kerryttää kokemusta houkuttelevilla työehdoilla. Minulle on tärkeää, että Tiikerit tarjoaa entistä parempia uramahdollisuuksia lääkärikollegoille ja pystyy tarjoamaan parhaat työehdot.
Olen kiinnostunut kollegoiden urapoluista ja elämäntilanteista. Mielenkiintoiset keskustelut ja pohdinnat kollegan kanssa hänen urasuunnitelmistaan ja eri vaihtoehtojen sopivuudesta hänen elämäntilanteeseensa ovat olleet myös itselleni inspiroivia. Ammattimme tarjoaa lähes loputtoman kirjon erilaisia työpolkuja, joiden löytämisessä ja rakentamisessa haluamme olla tukenasi.
TerveysTiikerit perustettiin vuonna 2008, kun neljä lääkäriä päätti lähteä parantamaan terveydenhuoltoa. Tunsimme toisemme pitkältä ajalta ja yhtenäinen arvopohja oli jo olemassa. Olimme joitain vuosia aiemmin kukin aloittaneet työuran ja oppimatkan suomalaiseen terveydenhuoltoon.
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Tiikereiden tarinoita | Sannamarja
Erikoislääkärinä sairaalatöissä ja uudella polulla hallinnossa
Olen työskennellyt TerveysTiikereissä aiemmin yleislääkärinä sekä kohta 10v ajan silmätautien erikoislääkärinä. Viime vuodet olen tehnyt silmälääkärinä poliklinikkatyötä ja leikkauksia sairaaloissa TerveysTiikereiden lääkärinä. Toimin nykyisin myös TerveysTiikereiden toimitusjohtajana.
Minulle on ollut tärkeää mahdollisuus oppia ja kerryttää kokemusta houkuttelevilla työehdoilla. Minulle on tärkeää, että Tiikerit tarjoaa entistä parempia uramahdollisuuksia lääkärikollegoille ja pystyy tarjoamaan parhaat työehdot.
Olen kiinnostunut kollegoiden urapoluista ja elämäntilanteista. Mielenkiintoiset keskustelut ja pohdinnat kollegan kanssa hänen urasuunnitelmistaan ja eri vaihtoehtojen sopivuudesta hänen elämäntilanteeseensa ovat olleet myös itselleni inspiroivia. Ammattimme tarjoaa lähes loputtoman kirjon erilaisia työpolkuja, joiden löytämisessä ja rakentamisessa haluamme olla tukenasi.
Muita artikkeleita
TerveysTiikereiden tarina
TerveysTiikerit perustettiin vuonna 2008, kun neljä lääkäriä päätti lähteä parantamaan terveydenhuoltoa. Tunsimme toisemme pitkältä ajalta ja yhtenäinen arvopohja oli jo olemassa. Olimme joitain vuosia aiemmin kukin aloittaneet työuran ja oppimatkan suomalaiseen terveydenhuoltoon.
Tiikereiden tarinoita | Lauri
”Ammattilaisten innostavasta esimerkistä saan päivittäin oppia uutta.”
Tiikereiden tarinoita | Timo
Tervetulleita haasteita.