TerveysTiikerit on mahdollistanut minulle mielenkiintoisia ammatillisia haasteita. Sekä ennen lääkäriksi valmistumista että valmistumisen jälkeen työskentelin TerveysTiikereillä useammassa maaseututerveyskeskuksessa, sekä Lahdessa. Järjestelyt asumisen suhteen ovat aina järjestyneet. Olen saanut etukäteen hyvin tietoa tulevan työpaikan toiminnoista, seniorituesta, mahdollisuuksista lomiin ym. – silti työyhteisöt ovat poikkeuksetta töiden alettua yllättäneet positiivisesti. Aloittaessani TerveysTiikereiden työntekijänä terveyskeskuslääkärinä olen aina tuntenut itseni enemmän kuin tervetulleeksi. Tiikerit tarjoaa kollegojen yhteisön jonka piirissä on ollut mukava pohtia mm. omia uravalintojani.
Olen valinnut työpaikkoja joissa lähiympäristö on mahdollistanut maastopyöräily- ja hiihtoaktiviteettejä. Koulutusmahdollisuudet ja paikallinen tuki työssä oppimiseen ovat minulle tärkeitä ja nämä on myös selvitetty aina etukäteen ennen kuin Tiikerit ovat sopineet kanssani työn aloittamisesta.
TerveysTiikerit perustettiin vuonna 2008, kun neljä lääkäriä päätti lähteä parantamaan terveydenhuoltoa. Tunsimme toisemme pitkältä ajalta ja yhtenäinen arvopohja oli jo olemassa. Olimme joitain vuosia aiemmin kukin aloittaneet työuran ja oppimatkan suomalaiseen terveydenhuoltoon.
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Tiikereiden tarinoita | Timo
Tervetulleita haasteita.
TerveysTiikerit on mahdollistanut minulle mielenkiintoisia ammatillisia haasteita. Sekä ennen lääkäriksi valmistumista että valmistumisen jälkeen työskentelin TerveysTiikereillä useammassa maaseututerveyskeskuksessa, sekä Lahdessa. Järjestelyt asumisen suhteen ovat aina järjestyneet. Olen saanut etukäteen hyvin tietoa tulevan työpaikan toiminnoista, seniorituesta, mahdollisuuksista lomiin ym. – silti työyhteisöt ovat poikkeuksetta töiden alettua yllättäneet positiivisesti. Aloittaessani TerveysTiikereiden työntekijänä terveyskeskuslääkärinä olen aina tuntenut itseni enemmän kuin tervetulleeksi. Tiikerit tarjoaa kollegojen yhteisön jonka piirissä on ollut mukava pohtia mm. omia uravalintojani.
Olen valinnut työpaikkoja joissa lähiympäristö on mahdollistanut maastopyöräily- ja hiihtoaktiviteettejä. Koulutusmahdollisuudet ja paikallinen tuki työssä oppimiseen ovat minulle tärkeitä ja nämä on myös selvitetty aina etukäteen ennen kuin Tiikerit ovat sopineet kanssani työn aloittamisesta.
Muita artikkeleita
Tiikereiden tarinoita | Sannamarja
Erikoislääkärinä sairaalatöissä ja uudella polulla hallinnossa
Tiikereiden tarinoita | Lauri
”Ammattilaisten innostavasta esimerkistä saan päivittäin oppia uutta.”
TerveysTiikereiden tarina